Anna Dahlman

Anna Dahlman (s. 28. tammikuuta 1980[1]) on suomalainen käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hän on valmistunut medianomiksi erityisalanaan elokuva- ja TV-käsikirjoittaminen Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta vuonna 2008.[1]

Hän on työskennellyt käsikirjoittajana muun muassa Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa sekä draamasarjoissa Tukka auki, Vastaparit ja Parasta aikaa. Vuosina 2011–2013 hän oli YleLeaksin vastaava käsikirjoittaja. Vuosina 2014–2017 hän oli vastaavana käsikirjoittajana Siskonpeti-sarjan ensimmäisellä, toisella ja kolmannella tuotantokaudella, jotka hän myös ohjasi. Siskonpedin ensimmäisen kauden käsikirjoituksesta hän oli ehdolla Kultaisen Venlan saajaksi.[2]

Syksyllä 2015 Dahlman oli yksi vakiotuomareista Yle TV2:n Naurun tasapaino -ohjelman kolmannella kaudella sekä yksi vakiovieraista MTV3-kanavalla esitetyssä Antti Holma Show’ssa.[3][4]

Filmografia

Käsikirjoittajana

Ohjaajana

  • Siskonpeti (2014–2017)
  • Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset (2017)
  • Aikuiset (2019–2022)
  • Rakkaat lapset (2022)

Lähteet

  1. a b Käsikirjoittajien Kilta – Jäsen – Anna Dahlman Käsikirjoittajien Kilta. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 22.12.2015.
  2. Kultainen Venla -finalistit Televisioakatemia. 15.12.2014. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 22.12.2015.
  3. Naurun tasapaino: Kolmannella kaudella aiempaa enemmän live-lähetyksiä Yle. 7.8.2015. Viitattu 22.12.2015.
  4. Holmalla hämmentävä suhde Ketoseen: Ilkeilemme toisillemme MTV.fi. 12.5.2015. Arkistoitu 23.12.2015. Viitattu 22.12.2015.

Aiheesta muualla

  • Anna Dahlman Elonetissä.
  • Anna Dahlman Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Anna Dahlman Käsikirjoittajien Killan sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Ritva
  • Elonet