Eettisen kaupan puolesta

Eetti ry:n logo

Eettisen kaupan puolesta ry (lyh. Eetti ry, vuoteen 2010 asti Reilun kaupan puolesta Repu ry) on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää oikeudenmukaisempaa ja ekologisesti kestävämpää maailmankauppaa.

Eetin toiminnan ytimessä ovat paikallisryhmät, joita on yli kymmenellä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Monipuoliseen kansalaistoimintaan kuuluvat mm. opintopiirit, maistatukset, kouluvierailut sekä erilaiset tempaukset. Eetti järjestää jäsenilleen ja muille reilusta kaupasta kiinnostuneille myös valtakunnallisia koulutuksia ja yhteistyötapaamisia. Viime vuosina Eetti on keskittynyt erityisesti julkisyhteisöjen eettisten hankintojen edistämiseen sekä Euroopan laajuisen vapaaehtoisverkoston Fairtrade Action Networkin luomiseen.

Eetti toimii tiiviisti yhteistyössä Reilun kaupan edistämisyhdistyksen kanssa ja sen muita tämänhetkisiä yhteistyökumppaneita ovat mm. SASK, Suomen Palloliitto, Changemaker, Attac, Maan ystävät, Nuorten Akatemia ja Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus.

Paikallisyhdistykset

Turun Eettisen kaupan puolesta ry on keväällä 2002 aloittanut Eetti ry:n paikallisryhmä. Paikallisryhmän tarkoituksena on ollut tuoda Reilua kauppaa tutuksi Turussa ja sen lähialueilla. Parhaillaanmilloin? Turun repu työskentelee joulukuussa 2005 alkaneen Reilu Turku -kampanjan parissa, jonka tarkoituksena on muuttaa Turku Reilun kaupan kaupungiksi.

Talous

Rahoitus

Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille[1]:

  • 2018: 48 000 €
  • 2017: 52 000 €
  • 2016: 52 000 €
  • 2015: 50 000 €
  • 2014: 46 000 €
  • 2013: 46 000 €
  • 2012: 46 000 €

Lähteet

  1. Avustukset valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen toimintaan 23.5.2018. Opetus- ja kulttuuriminiseriö. Arkistoitu 24.5.2018. Viitattu 23.5.2018.

Aiheesta muualla

  • Eetin kotisivut
  • Reilu kaupunki -kampanjan sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Fairtrade Action Networkin sivut
  • Reilu peli, samat säännöt -kampanjan sivut (Arkistoitu – Internet Archive)

Turku

  • Lisätietoa Reilu Turku -kampanjasta (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Tietoa Turun Repu ry:n tarkoista kokousajoista ja paikoista[vanhentunut linkki]
  • n
  • k
  • m
Ammattiliitot
Opiskelijajärjestöt
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt
Kansainvälistyminen,
kehitysyhteistyö
ja globaalikasvatus
Lapsi- ja nuorisotyö
Kulttuurijärjestöt
Puoluepoliittiset järjestöt
Muut järjestöt