Heikki Turunen

Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta kirjailijasta. Wikipediassa on artikkelit myös samannimisestä jalkapalloilijasta ja valaisinmuotoilijasta.
Heikki Turunen Turun kirjamessuilla 2009.

Heikki Anton Turunen (s. 9. joulukuuta 1945 Pielisjärvi[1]) on suomalainen kirjailija.

Elämä ja ura

Turusen vanhemmat Reino Juho Turunen ja Jenny Mirjami Siponen olivat maanviljelijöitä Lieksan Vuonislahden kylässä. Turusen kotipaikka sijaitsee lähellä Eva Ryynäsen taiteilija-ateljeeta. Heikki vietti lapsuutensa kuuden sisaruksensa kanssa. Lapsuusaika oli kovaa työntekoa ja sodan jälkeistä jälleenrakennusaikaa.

Turunen kuvaa nuoruusaikaansa: ”Sain nähdä Suomen maaseudun kulta-ajan kasvavan lapsen ja nuoren silmin. Se oli kaunista ja väkevää, mutta teki minusta ikuisen maalaisromantikon, jonka elämä nykyisenä urbaanina aikana on ajoittain kärsimystä ja surua. En kuitenkaan tahtoisi toisin olevan. Lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista olen tehnyt parhaat kirjani.”

Turunen kävi kansakoulun ja teki samalla maatöitä. Hän pääsi Lieksan paikallislehden toimittajaksi vuonna 1964. Joensuussa ilmestyvän Karjalan Maa -lehden toimittajana ja toimitussihteerinä hän työskenteli 1966–1974 ja siirtyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1974.

Turunen asui pitkään Joensuun kaupungissa vaikka kirjoitti maalla Juuan kunnassa Pielisen rannalla. Juukalaiseksi hän kirjoittautui vuonna 2013 eläkkeellä ollessaan. Perheeseen kuuluu puoliso Seija Tuononen ja poika Janne (s. 1977).

Turusen kirjoilla on lähes aina sama miljöö ja teema, kirjojen tapahtumat sijoittuvat yleensä maalle. Lähes kaikissa kirjoissa on jollakin tavalla syrjäytynyt tai ”erikoinen” henkilö. Turunen kuvaa kirjoissaan sodanjälkeisen uudisraivauksen ehdoin kasvavaa sukupolvea. Sukupolvi joutuu kokemaan teollistumisen, kaupungistumisen ja maaltamuuton ajan. Turunen itse sanoo: ”Nuorten on oikeus saada tietää minkälaista oli elää lapsena kun ihmiset siirtyivät maalta kaupunkeihin.”. Lähes kaikissa kirjoissaan hän käsittelee niin sanottuja ”maalaisten ongelmia”.

Turusen tunnetuimmat kirjat ovat Kivenpyörittäjän kylä, Simpauttaja ja Maalainen. Veikko Kerttula teki Simpauttajasta tv-elokuvan vuonna 1975, 1995 Markku Pölönen teki elokuvan Kivenpyörittäjän kylä ja 2004 Anssi Mänttäri ohjasi Joensuun Ellistä elokuvan. Tuotannon jatkuessa 2000-luvulla asuinpaikkakuntaan nivoutuva Tie, totuus ja elämä aukaisi uudelleen liittymän puhtaasti dokumentoivaan paikallishistoriaan. Sitä ennen Hämärätunnin tarinoita oli vapauttanut kirjoittajan kertomaan Pohjois-Karjalaisen seutukunnan tosiasioista ikään kuin toisessa persoonassa.

Simpauttajan jatkoksi Turunen kirjoitti vuonna 2014 ilmestyneen romaanin Karjalan kuningas. Oltuaan kesällä 2012 katsomassa Simpauttaja-näytelmää Lieksassa Turunen sai kuulla, että romaanin henkilöhahmoihin kuuluneen, kylähulluksi kuvatun Otto Ryynäsen esikuvana ollut mies oli toimitettu Paiholan mielisairaalaan, ja vuosia myöhemmin mies oli karannut sairaalasta ja tehnyt itsemurhan hyppäämällä junan alle Kontiolahden rautatieasemalla. Turunen on kertonut havahtuneensa tapauksesta kuultuaan ajatukseen, oliko hän osasyyllinen miehen kuolemaan.[2]

Hänen romaaneistaan on tehty sovituksia teatteriin ja elokuvaksi. Esikoisromaani Simpauttaja vuodelta 1973 lienee Pohjois-Karjalan ulkopuolella eniten tunnettu Turusen teos ja se on käännetty myös ruotsiksi. Kivenpyörittäjän kylä on käännetty norjaksi nimellä Steintrilleren.

Turunen värvättiin pakinoitsijaksi Seura-lehteen sen jälkeen kun hänen esikoisromaaninsa oli ilmestynyt. Näitä pakinoita on julkaistu kokoelmassa Soakkunoita susirajalta (1979). Näissä Turunen käy äkäisesti monien nykyajan ilmiöiden kimppuun. Puolustajana hän toimii maaseudun pientilallisille ja muille pieneläjille. Itseään hän ei säästä vaan irvailee omalle ulkonäölleen, saamattomuudelleen ja kömpelyydelleen. Hän myöntää ettei ole maaseudun pieneläjien silmissä muuta kuin yksi herraskainen muiden herrojen joukossa. Kirjailijan ammattia hän ei suosittele lukijoilleen.[3]

Turusen tuotannosta ja elämästä on tekeillä laaja teos. Joensuulainen filosofian tohtori Eija Komu sai vuonna 2008 Suomen Kulttuurirahaston apurahan tähän tarkoitukseen.[4]

Vuonna 2009 Turuselle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.[5]

Turunen toimii Luonto-Liiton susiin liittyvän Salakaadot seis! -kampanjan suojelijana.[6]

Tuotantoa

  • Simpauttaja. Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-05877-7.
  • Joensuun Elli. Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06526-9.
  • Kivenpyörittäjän kylä. Helsinki: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07825-5.
  • Hupeli. Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-08849-8.
  • Soakkunoita susirajalta: Kirjallista pehkua vuosilta 1974–79. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09369-6.
  • Kolmen hevosen mies. Helsinki: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10826-X.
  • Punahongan hehku. Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-11429-4.
  • Mustarinnan lapset. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-13294-2.
  • Maan veri. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14673-0.
  • Turusen pyssystä: Päästöjä vuosilta 1985–1988. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15297-8.
  • Karhunpäinen metsänvartija. Helsinki: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18447-0.
  • Maalainen. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19846-3.
  • Hojo, hojo!. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20698-9.
  • Seitsemän kurvin suora: Hämärätunnin tarinoita. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23011-1.
  • Kaikkitietävän tasavalta. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25061-9.
  • Jumalan piika. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27614-6.
  • Orpopojan valssi. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28241-3.
  • Yö kevään kuun. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-31422-6.
  • Pohjoinen ulottuvuus. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33201-6.
  • Tulilintu: Nuoruutemme kronikka. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35611-1.
  • Hämärätunnin tarinoita. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36780-3.
  • Tie, totuus ja elämä. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-38873-0.
  • Karjalan kuningas. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-040-761-5.
  • Kuokka ja kannel. Helsinki: WSOY, 2016. ISBN 978-951-0-42004-1.
  • Vinoristin kansa. Helsinki: WSOY, 2017. ISBN 978-951-0-42780-4.
  • Nenkoset. Helsinki: WSOY, 2018. ISBN 978-951-0-43419-2.
  • Hehkuva sydän : kuudenkymmenen vuoden runot. Helsinki: WSOY, 2019. ISBN 978-951-0-44247-0.
  • Timotein tuoksu. Helsinki: WSOY, 2021. ISBN 978-951-0-45619-4.
  • Simpauttajan hinta. Helsinki: WSOY, 2023. ISBN 978-951-0-49114-0.

Kuvateokset

  • Lieksa: Erämaakaupunki. Kuvat: Mikko Savolainen. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06260-3.
  • Turunen, Heikki & Turunen, Reino: Pielisen kirja: Kansallismaisema kahden taiteilijan elämänä. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-22304-2.

Yrityshistoriikki

  • Hongan tarina: Kertomus puusta, ihmisestä ja yrittäjyydestä. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30357-7.

Palkintoja

Elokuvat ja tv-tuotannot

  • Simpauttaja 17. helmikuuta 1975
  • Kivenpyörittäjän kylä 17. helmikuuta 1995
  • Joensuun Elli 9. huhtikuuta 2004

Lähteet

  1. Kuka kukin on 1982, s. 1039. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06659-5.
  2. Seppänen, Mika: Heikki Turunen paljastaa HS:ssa: Simpauttaja-romaanin hahmon esikuvalla todella traaginen kohtalo 23.10.2014. Ilta-Sanomat.
  3. Sisättö, Vesa & Halme, Jukka: Kotimaisia pakinoitsijoita, s. 136–137. Helsinki: BTJ Finland, 2013. ISBN 978-952-692-979-1.
  4. Apurahat: Pohjois-Karjalan rahasto 2008 (Arkistoitu sivu) Suomen Kulttuurirahasto. Arkistoitu 23.5.2012. Viitattu 4.3.2015.
  5. Turuselle ja Torikalle taiteilijaeläke Yle Uutiset. 2.6.2009. Viitattu 4.3.2015.
  6. salakaadotseis.fi

Kirjallisuutta

  • Heikkinen, Antti: Turjailija : Heikki Turusen elämä ja teot. (Elämäkerta). Helsinki: Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-320-8.

Aiheesta muualla

  • Heikki Turunen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Heikki Turunen Kolme kulttuuripersoonaa -sivustolla
  • Heikki Turunen Kirjasampo.fi:ssä
  • Arkkipiispalla vieraana kirjailija Heikki Turunen: ”Kansankuvaaja kansansa terapeuttina”[vanhentunut linkki] (40min luentotallenne, .mp3)
  • Heikki Turunen Prosak-proosaklubilla, Kirjastokaista-video
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Alankomaat
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Elonet
  • Uppslagsverket Finland
Muut
  • IdRef