Hippo Taatila

Mikko "Hippo" Taatila[1] (s. 1981 Loimaa[2]) on suomalainen kirjailija ja toimittaja, joka työskentelee Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin tiedottajana.[3]

Taatila aloitti kirjallisen uransa koripalloaiheisilla tietokirjoilla Seppo Kuuselasta ja Susijengistä[4]. Hänen esikoisromaaninsa, omaelämäkerrallisvivahteinen Isipappablues julkaistiin vuonna 2014.[5] Vuotta aikaisemmin hän oli suomentanut G. I. Gurdjieffin kirjan Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa.[6] Hän on kirjoittanut myös tietokirjoja. Kesästä 2015 kesään 2016 Taatila kirjoitti Miika Särmäkarin Koripalloelämää-blogiin yhteensä 42 julkaisua häntä itseään kiinnostaneista koripalloaiheista[7]. Perusteellisia blogijulkaisuja siteerattiin muun muassa YLE Urheilussa[8].

Helmikuussa 2017 julkaistiin YUP – Helppoa muisteltavaa, Taatilan kirjoittama historiikki rock-yhtye YUP:sta.[9] Syyskuussa 2017 julkaistiin Taatilan kirjoittama henkilökuva koripalloilija Petteri Koposesta.[10] Syksyllä 2019 Taatilalta julkaistiin kaksi kirjaa: kiitelty Teflon Bible, joka kertoo suomalaisen hip hopin syntyhistorian Teflon Brothers -yhtyeen sekä siihen kuuluvien artistien (Pyhimys, Heikki Kuula, Voli) näkökulmasta[11][12] sekä Kokkolan Halpa-Hallin 50-vuotisjuhlateos Talo, jonka Esko rakensi.[13] Vuoden 2020 aikana Taatila kirjoitti NBA-koripalloliigan kulttuuri-ilmiöistä ja historiasta kertovan artikkelisarjan Veikkauksen X-lehteen.

Taatilan kirja Tähtien sota -saagassa Chewbaccaa näyttelevästä Joonas Suotamosta ilmestyi helmikuussa 2021.[14] Elokuussa 2022 julkaistiin Taatilan kirjoittama kirja Martina Aitolehdestä.[15]

Koulutukseltaan Taatila on uskontotieteilijä ja filosofian tohtoriopiskelija.[16][17] Hän on toiminut aiemmin toimittajana muun muassa Basso- ja Rumba-lehdissä sekä tiedottajana Sodankylän elokuvajuhlilla[18][19]. Koripalloilija Veli Taatila ja rehtori/kirjailija Vesa Taatila ovat Hippo Taatilan isoveljiä.

Teokset

Romaanit

  • Isipappablues. Into Kustannus, 2014. ISBN 978-952-264-323-0.

Tietokirjat

  • Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina. WSOY, 2010.
  • Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle. Tammi, 2014. (Mika Wickströmin kanssa)
  • Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa. LoKoKo ry, 2015. (Kimmo Parikan kanssa)
  • YUP: Helppoa muisteltavaa. Like, 2017. ISBN 978-952-01-1545-6.
  • Petteri Koponen - Malmin jääräpää. Tammi, 2017. ISBN 978-951-31-9390-4.
  • Teflon Bible. Johnny Kniga, 2019. ISBN 978-951-04-3313-3.
  • Roar! Elämäni wookieena. Johnny Kniga, 2021. ISBN 978-951-045-259-2. (Joonas Suotamon kanssa)
  • Pyhimys. Sanat ja tarinat. Johnny Kniga, 2021. ISBN 978-951-046-478-6. (Pyhimyksen kanssa)
  • Martina - taistelija. WSOY, 2022. ISBN 978-951-048-259-9. (Martina Aitolehden kanssa)
  • Susijengi 2023 - Pohjolan perukoilta maailman huipulle. Tammi, 2023. ISBN 978-952-04-5378-7. (Mika Wickströmin kanssa)

Yrityshistoriateokset

  • Talo, jonka Esko rakensi. Otava, 2019. ISBN 978-951-135-354-6.
  • Yhteen hitsattu - Pemamekin ensimmäiset viisi vuosikymmentä 1970-2020. Pemamek, 2021. ISBN 978-952-945-573-7.

Suomennokset

  • G. I. Gurdjieff: Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa. Sammakko, 2013. ISBN 978-952-483-250-2.

Toimittamat teokset

  • Henrik Dettmann: Kopautuksia. Kirjoituksia elämästä ja urheilusta. WSOY, 2021. ISBN 978-951-047-579-9.

Lähteet

  • Kirjailijat – Hippo Taatila Into Kustannus

Viitteet

  1. Koripallosuuruus Seppo Kuusela on poissa Yle Urheilu. Viitattu 13.6.2021.
  2. Tarinoita toisenlaisilta työkomennuksilta Koripalloelämää. 21.10.2015. Viitattu 12.11.2020.
  3. Susijengin pitkäaikainen luottohahmo sai yllättävän puhelun: "Jäbä, sä oot alle 30!" www.iltalehti.fi. Viitattu 6.8.2019.
  4. kirjat | Seppo Kuuselan hyppyheitto oli aikansa legenda Helsingin Sanomat. 22.12.2010. Viitattu 12.9.2020.
  5. http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1413685705906
  6. http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1388394163933
  7. Skribentti tiputtaa mikin Koripalloelämää. 22.6.2016. Viitattu 12.11.2020.
  8. http://yle.fi/urheilu/korisliigavalmentaja_muistelee_ammattilaisuraansa__auto_rajahti_hallin_seinan_viereen/8397989
  9. YUP like.fi. Viitattu 2.3.2017.
  10. Tammen syksyn 2017 kirjat on julkistettu | Kustannusosakeyhtiö Tammi sttinfo.fi. Viitattu 22.3.2017.
  11. Jarkko Fräntilä: Maltsun ghetoista suomiräpin kuninkaiksi – Teflon Brothersin tarina kansien väliin Rumba.fi. Viitattu 11.4.2019.
  12. Kirja-arvostelu | Teflon Bible kertoo, miten ironia tuli suomiräppiin – Harva tietää Pyhimyksen muinaisesta, provosoivasta aliaksesta, joka räppäsi vaimonhakkaamisesta Helsingin Sanomat. 22.10.2019. Viitattu 12.9.2020.
  13. Otava julkaisee Kokkolan Halpa-Halli Oy:n 50-vuotisjuhlateoksen otava.fi. Arkistoitu 6.8.2019. Viitattu 6.8.2019.
  14. Kirja - Johnny Kniga www.johnnykniga.fi. Viitattu 16.11.2020.
  15. Kirja - WSOY www.wsoy.fi. Viitattu 19.9.2022.
  16. Kirja - Johnny Kniga www.johnnykniga.fi. Viitattu 11.4.2019.
  17. Into Kustannus
  18. Eeva Kurki palkittiin vuoden 2017 Sodankylä-palkinnolla – kiitospuheessaan Kurki korosti, että elokuva opettaa ymmärtämään maailmaa ympärillämme Helsingin Sanomat. 15.6.2017. Viitattu 12.9.2020.
  19. https://soundcloud.com/alypallo/alypallo-jakso-2-hippo-taatila (äänite, pituus 1½ tuntia).


Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.