Katherine Paterson

Katherine Paterson vuonna 2011.

Katherine Paterson (s. 31. lokakuuta 1932) on yhdysvaltalainen palkittu lastenkirjailija.

Paterson syntyi Kiinassa kristittyjen lähetystyöntekijöiden George ja Mary Womeldorfin tyttäreksi. Lapsuusvuosinaan hän muutti perheensä kanssa usein paikasta toiseen, ja näihin aikoihin hän aloitti myös kirjoittamisen. Hän meni 14. heinäkuuta 1962 naimisiin presbyteeripastori John Patersonin kanssa. Pari sai kaksi biologista ja kaksi adoptiolasta.

Paterson on tullut tunnetuksi varsinkin lastenkirjallisuudestaan. Hänet on palkittu kahdella Yhdysvaltain Kansallisella kirjapalkinnolla, kahdella Newbery-mitalilla (1978 ja 1981)[1], Hans Christian Andersen -palkinnolla 1998 ja Astrid Lindgrenin muistopalkinnolla (2006).

Patersonin tunnetuimpien teosten joukkoon lukeutuu Silta salaiseen maahan (The Bridge to Terabithia, 1977), josta on tehty myös kaksi elokuvaversiota vuosina 1985 ja 2007.

Lähteet

  1. "Newbery Medal."[vanhentunut linkki] Young Students Learning Library. 1996. Haettu 17.10.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).
Astrid Lindgrenin muistopalkinnon saajat

2003: Christine Nöstlinger & Maurice Sendak | 2004: Lygia Bojunga | 2005: Ryôji Arai & Philip Pullman | 2006: Katherine Paterson | 2007: Banco del Libro | 2008: Sonya Hartnett | 2009: Tamer-instituutti | 2010: Kitty Crowther | 2011: Shaun Tan | 2012: Guus Kuijer | 2013: Marisol Misenta | 2014: Barbro Lindgren | 2015: PRAESA | 2016: Meg Rosoff | 2017: Wolf Erlbruch | 2018: Jacqueline Woodson | 2019: Bart Moeyaert | 2020: Baek Hee-na

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Chile
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Latvia
  • Japani
  • Tšekki
  • Australia
  • Kreikka
  • Korea
  • Kroatia
  • Alankomaat
  • Puola
  • Portugali
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • Europeana
  • SNAC
  • IdRef
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.