Kimmo Koskenniemi

Kimmo Koskenniemi vuonna 2012.

Kimmo Matti Koskenniemi (s. 7. syyskuuta 1945 Jyväskylä) on Helsingin yliopiston kieliteknologian professori emeritus.

Koskenniemi kirjoitti ylioppilaaksi 1964, valmistui filosofian kandidaatiksi 1967, lisensiaatiksi 1983 ja väitteli Helsingin yliopistossa tohtoriksi 1984. Hän toimi Helsingin yliopiston laskentakeskuksen matemaatikkona ja jaostopäällikkönä 1967–1981, Suomen Akatemian atk-erikoistutkijana 1981–1984 ja vanhempana tutkijana 1985–1991. Hän toimi 1991–2012 Helsingin yliopiston professorina kieliteknologian oppiaineessa, jota aiemmin kutsuttiin tietokonelingvistiikaksi. Hän toimi Kieliteknologian valtakunnallisen tutkijakoulun johtajana (2001–2009), johti Kieliteknologian opetuksen valtakunnallista verkostoa (2000–2007).

Hänen tunnetuin työnsä on kaksitasomorfologian ja siihen liittyvien algoritmien kehittäminen, mitä on käytetty hyväksi esimerkiksi Lingsoftin Microsoftille lisensoimien tekstinkäsittelyohjelmistojen oikolukusovelluksissa.[1][2]

Bibliografia

  • Koskenniemi, Kimmo 1983: Two-level morphology.
  • Koskenniemi, Kimmo – Lindén, Krister – Carlson, Lauri ym. 2011: Suomen kieli digitaalisella aikakaudella – The Finnish Language in the Digital Age. Springer Verlag.
  • Koskenniemi, Kimmo 2013: "An informal discovery procedure for two-level rules", Journal of Language Modelling, Vol 1, No. 1. (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Koskenniemi, Kimmo 2013: Johdatus kieliteknologiaan, sen merkitykseen ja sovelluksiin. ISBN 978-952-10-8677-9

Lähteet

  • Kuka kukin on 2007. Otava 2006.
  • Helsingin yliopiston Tutkimustietojärjestelmä TUHAT

Viitteet

  1. Lingsoftin swahilin oiko-lukuohjelma Microsoftille Turun Sanomat. 2007. Arkistoitu 3.10.2017. Viitattu 6.2.2017.
  2. Timo Tarmio: Kieli ja uusi talous: Lingsoftin historia, I osa, Ihmiset ja innovaatiot 1986-2002 Turku: Lingsoft Oy.

Aiheesta muualla

  • Koskenniemi, Kimmo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Saksa
  • Israel
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Alankomaat
Tieteilijät
  • DBLP
Henkilöt
  • Uppslagsverket Finland
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.