Lohtajan ampuma-alue

Lohtajan ampuma-alue on Suomen ilmatorjunnan ampuma-alue entisen Lohtajan kunnan alueella Kokkolassa. Se sijaitsee Vattajanniemellä, joka on muodostunut jääkauden jälkeen 10 000 vuotta sitten. Alueella on vuodesta 1763 alkaen maa noussut merestä veden perääntyessä noin 1,5 kilometriä. Myös ilmavoimien joukot käyttävät ampuma-aluetta harjoituksissaan.

Ilmatorjunta-aselajin ensimmäiset kovapanosammunnat ammuttiin Suomenlinnassa Länsi-Mustasaaressa 16. syyskuuta 1927. Myöhemmin ammunnat siirrettiin Perkjärven ampuma-alueelle. Keväällä 1930 tykistöntarkastaja Vilho Nenonen pyrki löytämään ilmatorjunnalle soveliaampaa ampuma-aluetta, millaiseksi löytyi Muurilan kylä, jonka pohjoispuolella oli Kipinolan järvi. Siellä ilmatorjunta harjoitteli talveen 1939.

Hankinta

Sotien jälkeen ilmatorjunnan ammunnat siirtyivät pääosin Santahaminaan, mikä oli kuitenkin meriliikenteen kasvun vuoksi ongelmallista. Myös ampumasektori oli kapea. Korvaavaa ampuma-aluetta ryhdyttiin etsimään Hankoniemestä, Rovajärveltä ja Pohjanlahden rannikolta.

Vattajanniemen eduiksi todettiin yli 180° ampumasektori sekä se, että niemessä on vain kalanjalostustehdas sekä merivartioasema. Lisäksi Laajalahden lentokenttä ei ole kuin 20 kilometrin päässä, mihin maalinhinauskoneet voivat laskeutua. Myös rautatieasema raskaiden joukkojenkuljetusten tueksi on lähellä.

Puolustusministeri määräsi 22. tammikuuta 1952 alueesta sovittavaksi paikallisten asukkaiden kanssa. Siitä lähtien Lohtajan ampuma-alue on ollut ilmatorjuntajoukkojen pääharjoitusalue ja ilmatorjuntaharjoitusten pääasiallisin pitopaikka.

Käyttö

Vuonna 2002 Lohtajan ampuma-aluetta käytettiin 220 vuorokautta. Sen pinta-ala on noin 1 400 hehtaaria.[1]

Lähteet

  1. Reserviläinen 1/2007, sivu 7 via STT, Janne Linnovaara via Puolustusministeriö


Suomen suuret ampuma-alueet

Lohtajan ampuma-alue (ilmatorjuntajoukot) | Niinisalon Pohjankangas (kenttätykistö) | Pahkajärvi (jalkaväki) | Rovajärvi (kenttätykistö) | Säkylä (jalkaväki) | Syndalen (jalkaväki) | Vuosanka (jalkaväki)

  • n
  • k
  • m
Lohtaja
  • Keski-Pohjanmaa
  • Kokkolan seutukunta
  • Kokkola
Kylät ja kulmakunnat
Kylät
Kulmakunnat
  • Koskenkylä
  • Sorto
  • Uusikylä
Lohtajan vaakuna
Luonto
Kulttuuri
Tapahtumat
Musiikki ja esittävät taiteet
  • Alaviirteen meripaviljonki
Museot
  • Lohtajan kotiseutumuseo
  • Ohtakarin kalastusmuseo
Uskonto
Urheilu ja liikunta
Urheiluseurat
Liikuntapaikat
  • Lohtajan Maininki
Koulutus
  • Lohtajan koulu
Liikenne
Päätiet
Muuta
  • n
  • k
  • m
  • n
  • k
  • m
Historia
Hallintohistoria
Tapahtumat
  • n
  • k
  • m
Kylät ja kaupunginosat
Kokkola
Kaarlela
Kälviä
  • Hilli
  • Honkimaa
  • Jatkojoki
  • Jokikylä
  • Karhulahti
  • Kleemola
  • Kirkonkylä
  • Miekkoja
  • Nissi
  • Passoja
  • Peitso
  • Peltokorpi
  • Porkola
  • Riippa
  • Rimpilä
  • Rita
  • Ruotsalo
  • Vuolle
  • Välikylä
Lohtaja
Ullava
  • Alikylä
  • Haapala
  • Haapasalo
  • Hanhisalo
  • Herlevi
  • Honkala
  • Jääskä
  • Kallinki
  • Korpi
  • Länttä
  • Neverbacka
  • Norppa
  • Rahkonen
  • Sepänkylä
  • Törbacka
  • Ullavan kirkonkylä
  • Viitasalo
Öja
  • Bodö
  • Finholm
  • Hagafolk
  • Knivsund
  • Krokvik
  • Långö
  • Mjosund
  • Norra Långö
  • Tallbacka
  • Tankar
  • Tjäru
Kokkolan vaakuna
  • n
  • k
  • m
Maantiede
Luonto
Järvet
Saaret
Virtavedet
  • n
  • k
  • m
Kaupunkiympäristö
Rakennukset ja alueet
  • n
  • k
  • m
Koulutus
Korkeakoulutus
Toisen asteen oppilaitokset
Peruskoulut
Muu koulutus
  • n
  • k
  • m
Seurakunnat
Seurakunnat
Luterilaisuus
Baptismi
Helluntaiherätys
Muut
  • n
  • k
  • m
Kulttuuri
Tapahtumat
Museot
Musiikki
Muuta
  • n
  • k
  • m
Urheilu ja liikunta
Urheiluseurat
Ulkoliikuntapaikat
Sisäliikuntapaikat
  • n
  • k
  • m
Liikenne
Päätiet
Raideliikenne
Liikennepaikat
Väylät
Lentoliikenne
Merenkulku
  • n
  • k
  • m
Talous ja elinkeinot
Yritykset
Kauppakeskukset
  • n
  • k
  • m
Muuta Kokkolaan liittyvää
Hallinto
Media