Praedor

Tämä artikkeli käsittelee sarjakuvaa. Sarjakuvaan perustuvasta roolipelistä on erillinen artikkeli.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Praedor on suomalaisen Petri Hiltusen piirtämä sarjakuva, joka sijoittuu Jaconian fantasiamaailmaan. Praedorit ovat sotureita, jotka etsivät aarteita hirviöiden kansoittamilta alueilta, Borvariasta. Tarinat ovat luonteeltaan miekka ja magia -tyylin fantasiaa.

Hiltunen kuitenkin pyrkii kääntämään fantasiagenren kliseitä nurinniskoin[1]. Hän on ottanut sarjaansa vaikutteita mm. italowesterneistä[1].

Hiltunen piirsi ensimmäisen Praedor-sarjakuvan vuonna 1985[1]. Koston merkki ilmestyi vuonna 1986[1].

Praedor-sarjakuvia on ilmestynyt mm. Tähtivaeltaja-, Magus- ja Jysäys-lehdissä. Maguksessa ilmestyneet tarinat Kuninkaan lapset ja Kuolleen jumalan palvelija on julkaistu myös samannimisinä albumeina, ja muissa lehdissä ilmestyneistä lyhyemmistä tarinoista on koottu kolmas Praedor-albumi Koston merkki.

Ville Vuorelan vuonna 2000 tekemän, samaan kuvitteelliseen paikkaan sijoittuvan roolipelin vaikutuksesta Praedorista kehittyi useiden kirjoittajien jakama yhteinen fantasiamaailma[1]. Praedorin maailmaan sijoittuvia tarinoita ovat sittemmin kirjoittaneet mm. Vuorela ja Erkka Leppänen[1]. Kaikkiaan kirjoittajia on parikymmentä[1]. Kirjoja on julkaistu vuoteen 2021 mennessä 20 kappaletta[1]. Praedor-roolipelin ympärille kehittynyt pitkäaikainen ja aktiivinen yhteisö on Suomessa ainutlaatuinen ilmiö[1].

Burger Games on julkaissut Praedor-sarjakuviin perustuvan Praedor-roolipelin.

Joulukuussa 2020 roolipelistä ilmestyi uudistettu laitos[1].

Sarjakuva-albumit

  • Kuninkaan lapset. Helsinki: Jalava, 1998. ISBN 951-887-123-X.
  • Kuolleen jumalan palvelija. Helsinki: Jalava, 2001. ISBN 951-887-229-5.
  • Koston merkki. Helsinki: Jalava, 2002. ISBN 951-887-274-0.
  • Taivaan Suuri Susi. Tampere: Arktinen Banaani, 2016. ISBN 952-270-286-2.
  • Praedor (Omnibus). Turku: Zum Teufel, 2022. ISBN 978-952-7454-04-6. - sisältää kaikki Praedor-sarjakuvat restauroituna 80-luvun puolivälistä lähtien. Noin 450 kappaleen numeroitu ja signeerattu ensipainos myytiin mesenaatti.me -sivuston joukkorahoituksen kautta.

Muuta kirjallisuutta

  • Vuorela, Ville: Vanha koira. Helsinki: Jalava, 2004. ISBN 951-887-326-7.
  • Harju, Markus & Leppänen, Erkka (toim.): Praedor – Kirotun maan kulkijat. Tampere: Osuuskumma, 2014. ISBN 978-952-6642-23-9. Praedor-novelliantologia.
  • Leppänen, Erkka & Hiltunen, Petri (kuv.): Kirotun maan ritari. Tampere: Vaskikirjat, 2016. ISBN 978-952-5722-30-7. Praedor-novellikokoelma.
  • Vuorela, Ville: Praedor – Käärmetanssija. Vantaa: Arktinen banaani, 2016. ISBN 952-270-287-0.
  • Alamikkula, Jaakko: Praedor – Koston kukkulat. Tampere: Vaskikirjat, 2017. ISBN 978-952-5722-37-6.
  • Leppänen, Erkka (toim.): Kahden maailman seikkailijat. Vaskikirjat, 2018. ISBN 978-952-5722-49-9. Praedor-novelliantologia.
  • Peuranen, Sakari: Uponneen jumalan uni. Vaskikirjat, 2018. ISBN 978-952-5722-47-5. Praedor-romaani.
  • Alamikkula, Jaakko: Kuninkaan kotka. Vaskikirjat, 2019. ISBN978-952-5722-53-6. Praedor-romaani. Kuninkaan kotka on itsenäinen jatko-osa Koston kukkuloille.
  • Vuorela, Ville: Verivartio. Täysi käsi Oy, 2019. ISBN 978-952-68730-6-0. Praedor-romaani. Itsenäinen jatko-osa Käärmetanssijalle.
  • Leppänen, Erkka (toim.): Tarinoita Jaconiasta. Vaskikirjat, 2020. ISBN 978-952-5722-67-3. Praedor-novelliantologia.
  • Gorgonius, Titivillus: Keittojen kirja. Books on Demand, 18.7.2022. ISBN 978-952-8066-01-9. Jaconian ruokakulttuureita käsittelevä kirja.
  • Vuorela, Ville: Pitkien varjojen maa. Täysi käsi Oy, 2022. ISBN 978-952-7436-07-3. Praedor-romaani. Itsenäinen jatko-osa Käärmetanssijalle ja Verivartiolle.
  • Leppänen, Erkka (toim.): Villin magian maat. Vaskikirjat, 2023. ISBN 978-952-5722-87-1. Novelliantologia, jonka tarinat sijoittuvat Borvariaan ja Warthiin.
  • Gorgonius, Titivillus: Niksi-Praedor. Books on Demand, 3.7.2023. ISBN 978-952-3303-28-7. Epävirallinen lähdekirja joka sisältää jaconialaisia niksejä ja ohjeita, tarinoita, sananlaskuja, anekdootteja ja materiaalia Praedor-roolipeliin.

Lähteet

  1. a b c d e f g h i j Sarjakuva | Petri Hiltusen lukioikäisenä keksimästä sarjakuvasta on kasvanut monia tekijöitä mukaan innoittanut fantasiasarja Praedor Helsingin Sanomat. 14.2.2021. Viitattu 29.8.2022.

Aiheesta muualla

  • Praedor.net
  • Praedor: Tekijät: Petri Hiltunen & Ville Vuorela (Arkistoitu – Internet Archive). Burger Games.
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.