Sisulla noustiin

Kaarina Kaikkosen teos Sisulla noustiin koostuu seinään kiinnitetyistä vanhoista suksista.

Sisulla noustiin (työnimi Kun suksi ei luista) Kaarina Kaikkosen ympäristötaideteos vuodelta 2015 Koukkurannankadulla Vuoreksessa Tampereella[1][2]. Teos on tehty sadoista lahjoituksina saaduista vanhoista suksista, joita on kiinnitetty rakennuksen seinäpintaan[2]. Teoksen julkistamistilaisuudessa puhui Juha Mieto[3].

Sisulla noustiin on ylistys suomalaiselle sisulle ja hiihtoperinteelle[3]. Kaikkonen on halunnut kertoa teoksen maastohiihtoteemalla itsenäisen Suomen historiasta. Teoksen idea on tullut taiteilijan lapsuuden iloisista hiihtokokemuksista.[4]

Lähteet

  1. Vuoreksen taidekartta 2016
  2. a b Taiteilija nosti sukset seinälle Tampereella – Juha Mieto hehkuttaa teosta videolla; Yle 8.6.2015
  3. a b Kaarina Kaikkosen uusin teos Sisulla noustiin julkistetaan Tampereen Vuoreksessa – ylistys suomalaiselle sisulle ja hiihtoperinteelle; STT 8.6.2015
  4. Satojen suksiparien taideteos kertoo Suomesta; ESS 18.6.2015

Aiheesta muualla

  • Sisulla noustiin, 2015; Ympäristötaiteen säätiö (Arkistoitu – Internet Archive)